Indiana Jones (Harrison Ford) ei ole tavanomainen arkeologi. Heti avauskohtauksessa hän on jossakin Perun viidakoissa vuonna 1936 ja pakenee ansoitetusta kammiosta perässään jättimäinen vierivä kivi ja mukanaan kultainen pyhäinjäännös. Sen hän menettää pääkilpakumppanilleen, ranskalaisarkeologille nimeltä Belloq (Paul Freeman), joka valmistautuu tappamaan sankarimme. Ensimmäisessä sarjakuvamaisessa paossaan Indy pakenee Belloqia nousemalla sopivasti paikalla olevan lentokoneen kyytiin. Pelkääkö Indiana Jones mitään? Kyllä pelkää: käärmeitä. Nähdessämme hänet seuraavan kerran hän on pehmeä-ääninen silmälasipäinen professori. Hänet vie pois ylevästä akatemiaympäristöstä Marcus Brody (Denholm Elliott), joka tahtoo löytää muinaisen liitonarkin. Natsit mitä ilmeisimmin etsivät jo arkkia, jonka avulla mystiikasta viehtynyt Hitler tahtoo tehdä iskujoukoistaan voittamattomia. Mutta löytääkseen arkin Indyn on ensin saatava riipus, joka on hänen vanhalla ystävällään Abner Ravenwoodilla. Tämän tyttärellä, Marionilla (Karen Allen), on mitä ilmeisimmin "menneisyys" Jonesin kanssa. Erimielisyyksistään huolimatta Indy ja Marion joutuvat yhdessä toiminnantäyteisestä seikkailusta toiseen niin Sielujen kaivon käärmeonkalossa kuin pyhän arkin räjähtävässä nostossa. Elokuva oli Hollywood-lahjakkuuksien George Lucasin ja Steven Spielbergin yhteisprojekti, ja käsikirjoitusta työsti mm. Lawrence Kasdan ja Philip Kaufman – se on enemmänkin 115 minuutin vuoristorata-ajelu kuin elokuva. Raiders of the Lost Ark maksoi 22 miljoonaa dollaria (lähes kolme kertaa yli alkuperäisen budjettiarvion) ja tuotti alkuperäisellä teatterikierroksellaan 200 miljoonaa dollaria. Sitä seurasi Indiana Jones and the Temple of Doom (1985) ja Indiana Jones and the Last Crusade (1989) sekä Indiana Jonesin nuoruudesta kertonut lyhytikäinen TV-sarja.